Kerhotoiminta Villa Huvissa

Villa Huvin ystävät ry on järjestänyt ja rahoittanut varainhankintatempauksiensa sekä Espoon myöntämän tukirahoituksen turvin kerhotoimintaa Villa Huvin varhaisimmista vuosista alkaen. Kerhot ovat avoimia talon kaikille asukkaille. Joka toinen viikko Villa Huvissa on kokoontunut askartelu eli taidekerho vuorotellen musiikkikerhon kanssa.

Suurin osa talon asukkaista on käynyt molemmissa kerhoissa, mikä kertoo niiden suosiosta. Kerhotoiminta tuo kaivattua piristystä kotona oloon ja arjen keskelle sekä aktivoi asukkaita käsillä tekemisen ja taiteen sekä musiikin ja soittamisen elämykselliseen maailmaan.

Molemmissa kerhoissa otetaan huomioon vuodenkierron tapahtumat ja juhlat, jotka tarjoavat sopivat teemat toimintaan. Kerhoja ohjaavat koulutetut ja pätevät vetäjät. Kerholaisia avustaa puolestaan Villa Huvin palveluntuottajan ohjaajat, jotka tuntevat asukkaat ja tietävät millaista apua kukin kerholainen tarvitsee.

Taidekerhon toiminta huipentui tammikuussa 2023 näyttelyyn asukkaitten töistä sekä valokuvakollaasista, joka esitteli Villa Huvin taiteilijoita työssään. Musiikkikerhon vetäjä on järjestänyt perinteisesti talon pikkujouluihin eli puurojuhliin joululaulujen toivekonsertin.